Kukon tarina

Meillä oli alkukesällä ”läheltä piti tilanne” lampaan karitsoja katsomassa käydessämme saada karitsoja pihapiiriin, jolta vältyttiin vain tiukalla ”ei tänä kesänä eläimiä meille” asenteella. Hetken sitä sitten kesti, kunnes ystävien luona oli tarjolla komea kukkopoika ja siitähän se sitten lähti.

Kukko boksiin ja supernopea aitauksen kyhäys ja huvilan teko vielä samana iltana ensimmäisen kotieläimen hankinnan kunniaksi. ”..Hän kanalan aikoo perustaa.. Jerry Gotton, je-je-jee..”Tarkoituksena oli tosiaan hommata kanoja kukolle kaveriksi mutta se olikin jo työläämpää ja näin se on kesä mennyt kukolla ihan keskenään. Mitä nyt koirat päivystää vesi kielellä...

Jossain vaiheessa se yritti kyllä paimentaa meitäkin hyökkimällä päälle, varsinkin takaapäin, mikä välillä oli jo pelottavaakin. Koskaan ei tiennyt mikä hyökkää kimppuun, kun vaan lehahdus kuului ja nopeat askeleet lähestyivät. Toisinaan se saattoi yhtäkkiä lehahtaa ikkunalaudalle tuijottamaan sisälle toisella silmällään arvioiden tilannetta. Nyt myös ymmärrän mitä ”kukon askeleet” tarkoittavat.

Loman loppupuolella oli myös ongelmana jatkuva kiekuminen. Eipä siinä, jos sitä aamulla ja päivällä kuuntelee, sehän kuuluu maaseudun normiääniin. Aattelepa ite, kun aamukolmesta aamukuuteen kukko kiekuu tauotta ja tarvitsisi untakin. Työtkin kohta alkavat ja mitäs sitten. Ei kai sitä voi sanoa, että ”sori, hieman unettaa, kun kukko valvotti” vai voisiko? Mieluummin ei. Kukahan ne energiajuomat oikein vetäs?!!

Siinä sitten tuomio tuli ylempää ja perheen ylipäällikkö antoi lopullisen käskyn elukan vaientamiseksi. Näin mielessäni pienen porsaanreiän tässä asiassa ja kävin juttelemassa Noki-kukon kanssa ihan nokitusten. Kerroin tilanteen olevan nyt niin, että pataan joudut, jos ei kiekuminen yöllä lakkaa. Noki siinä tepasteli ja kallisteli päätään uristen, miten nyt kukot vain tekeekin ja sanoi: ”Ur-uur-niinkö?!” Vahvistin asian oleva juurikin näin, vaikka toivoin kovasti meille pitempää ystävyyttä tai edes saman pihapiirin jakamista.

Tätä ei moni usko! Kukko lakkasi kiekumasta moneksi päiväksi. Ei pihahdustakaan. Muuten se tepasteli häkissään ja karkaili normaalisti lenkkeilemään pihaan. Yöllä oli aivan hiljaista, päivällä ei edes tiennyt sen olevan meillä. Naapuritkin kyselivät sen perään, kun ei ole heillä kylässä käynyt saati ääntä kuulunut. Musta on tullut kukkokuiskaaja! Onko teillä ongelmia kukon kanssa? Soita mun ”24/7 kiekuu mutta ei kauaa” palvelunumeroon! Älä HUUDA, vaan puhu kuiskaten, kiitos.

Juu, ei. Tässä on nyt tullut tuo syksyn ja talven lähestyminen eteen, tosin lähinnä kalenterin sivuja käännellessä ja pitäisi päättää, missä Noki-poika tuon valkoisen kesän viettää. Tarjolla olisi ystävien kanssa kukkokestit, missä meidän molempien perheiden kukot olisivat pääroolissa. Päättömänä kuitenkin. Tipatipa ja Noki. Marinadissa yön yli ja valkosipulia, punaviiniä ja…ja kaikkea makoisia lisukkeita. Sovittiin, että syödään toistemme paistit, niin ei ehkä tunnu niin pahalta. Mielenkiinnolla jään odottamaan miten käy. Olen varulta jo katsellut rakennuspaikkaa lämpöiselle talvihuvilalle tuolta pihannurkalta, jos kuitenkin vielä varrottas. Hiekka valuu tiimalasissa, maha kurnii mutta antaako periksi lihan himoille…

Meriseikkailut on jäänyt vähemmälle näissä hätäseen päälle nousevissa myrskyissä. Melomisen on voinut unohtaa aivan tyystin. Megaukkosia on koettu ja sähköt poikki kynttilän valossa iltaa istuttu. Sitä kun ei ole ihan sokerista tehty, niin on kuitenkin mustikkaa piirakkaan poimittu. Sehän käy vaikka ruokatunnilla, kun samalla käyttää koirat ulkona. Todella kätevää, kun tekee pitkiä päiviä koneella duunia. Heti, kun tulee jokin ajatusblokki, ottaa koirulit messiin ja suuntaa kohti metsää, niin siinä samalla marjoja poimien ja maisemia ihastellen tulee hankittua hyötyliikunta, helpotus elukoille ja ainekset jälkiruokaan. Eikä aikaakaan, kun on taas virtaa jatkaa duunia.

Sadehan ei luonnon kauneuden katselemista haittaa, erilaista tosin ja entistä raikkaampaa. Kaikki metsän tuoksut, koivut, kuuset ja suopursut ainakin tuoksuvat voimakkaammin. Ja jos jossain on kaadettu puita, sahanpurukin tuoksuu sateella jotenkin erilaiselta.

Edessä olisi jälleen kolme päivää opiskelua johtamisen erikoisammattitutkintoa varten. Hyvin, ellei jopa loistavasti kesälomilla levänneenä on mukava hypätä taas tähänkin maailmaan. Vaikka oikeasti jokapäiväistä opiskeluahan tämä elämä on kaiken aikaa, teki sitä mitä tahansa. Aina oppii uutta, kun vain jaksaa katsella ja kokea asioita uudella tavalla. Otapa vaikka kivi käteesi ja kastele se.

Mukavaa loppuviikkoa, rock-rock!

Luvataanko lisää hellettä, Pekka Pouta?

Lomat on lusittu! Saiko joku aurinkoa, hä?

Heibet! Loppuloma meni ihan pihalla ollessa. Varmaan kaikilla muillakin, helteen hemmotellessa niitä, jotka siitä pitävät ja tuskaisena kiemurrellessa niillä, jotka siitä vähemmän välittävät. Saaren sisäosissa on monesti kuuma ja kun vilvoitusta haluaa, otetaan suunta meren rantaan. Parina päivänä yllätys olikin suuri, kun lämpötila vain nousi ja nousi, mitä lähemmäs rantsua päästiin. Joskus on näköjään näinkin. Iltauinti kuitenkin virkistää kummasti...

Valkeet juhlat

Hippimeininkiä keskellä päivää, valtavasti hyvää ruokaa ja paljon juomaa tarjoiltiin Ojakylän Valkeissa juhlissa. Monikymmenpäinen osallistujajoukko nautti kauniista kesäpäivästä ja koko porukka osallistui ryhmissä paikanpäällä suunniteltuihin teatteriesityksiin.

Ensin suoritettiin nopea käsikirjoitus, harjoittelu ja sitten esitys, muiden ryhmien toimiessa yleisönä. Raati valitsi voittajan ja kaikki olivat kyllä loistavia. Lisäksi oli muotinäytöstä, lausuntaa, arvontaa, laulua ja ennustajaeukkokin. Lapset pelasivat kymmentä tikkua laudalla. Ei kai tämmöstä ookaan oikeesti. On kyl.

Beach by night

Siitä se ajatus sitten lähti. Päiväuinnille rannalle, jossa ei yleensä ole ristin sielua. Harvoin törmää keneenkään ja eipä ihme, rantaa on loputtomiin ja perille pääsemiseksi on ajeltava maastoautoteitä, joiden olemassa oloa varjellaan suurena salaisuutena. Tieto periytyy sukupolvelta toiselle mutta etsivä löytää ja kun vinkki oli olemassa, niin itsekin tuon salareitin mysteerin avasin viime syksynä. Luin varulta ensin Da Vinci koodin kahteen kertaan.

Ei siis tarvitse kiivetä vuorille etsimään paikkaa missä voi kuulla tuulen puhuttelevan ja horisontin kaukaisuuden kertovan omien mahdollisten ongelmien vähäpätöisyyden. Maailma on iso, ihminen pieni. Meri on suuri ja täynnä kaikensorttisia eläviä.

Meillä oli suurimmalla osalla loman puitteissa viimeisiä mahdollisuuksia toteuttaa yöretki hiekkadyyneillä ja päiväretki vaihtui yöretkeksi pienellä tetsaamisella, hakemalla kahden auton voimalla kaikki tarvittavat varusteet. Naisilla oli tavaraa viikoksi ja miehillä hyvä kuin pyyhe mukana. Tietty kaikki tarvittavat kokkausvälineet, joista ammattikokitkin olisivat olleet kateellisia. Ruokavastaava teki sellaista gourmeeta, että olisi kelvannut kenelle tahansa aristokraatille. Paistoimme miehissä myös perinteistä makkaraa.

Ja se merivesi! Miten lämmintä linnunmaitoa se olikin, snorklausta ja yöuintia. Teltat pystytettiin kaiken varalta mutta eipä sitä malttanut sisätiloissa elbasta, vaan ihan rantahiekalla pötköttäen, katsellen kuun ja auringon kisailua taivaalla.

Teatterifestivaalit

Rannalta lähdettiin sitten melko suoraan, omassa sängyssä katseltujen lyhyiden painajaisten kautta, Hailuodon teatterifestivaaleille. Valtavasta väsymyksestä huolimatta aika liiti kuin siivillä ”Jäniksen vuosi” –näytöksessä mutta sitten iski väsy. Oli pakko huilata saman iltaiset ”Varjoteatterifestivaalit” mutta jo seuraavana iltana ”Robin Hoodin” jälkeen jaksoimme pyöräillä 7 km bilepaikalle.

Jälleen kerran loistavaa ruokaa ja juomaa sekä seuraa. Oli saunomista, paljua ja sitten ryhmäteatteria nopealla suunnittelulla. Mahtavat esitykset ja biletystä mitä ihmeellisimpien hahmojen kanssa. Kaikille tuli uusi nimi ja omavalintainen ego jo sisään tullessa. Perfomancea jatkui kuulemma vielä lähdettyämme aamu yhdeksään saakka. Siinä varjotkin lyhenivät auringon paistaessa mutta pirteää porukkaa kuitenkin jo iltapäivästä mukavien juhlien jälkeen.

Sunnuntaina he lepäsivät. Maanantaina alkaisi duuni…

 

Hailuoto – Raahe – Kokkola - Pietarsaari akselilla vietettiin kolmen päivän kuvauskeikka enemmän ja vähemmän sateisessa kelissä. Se oli kuin lekalla päähän suoraan lomilta arkeen. Herätykset aamuviideltä ja iltakymmeneltä unta kugelschreibeniin.

Matkalla näin viiden tähden leirintäalueen, missä ei aikataulu antanut mahdollisuutta yöpyä. Sen sijaan tuli nukuttua semmoisessa kanakopissa, että aamulla piti kiekua suoraa huutoa: ”Oi miksi – oi miksi?!! Ymmärrän nyt hieman paremmin Noki-kukkoakin.

Onneksi yhdessä hotellissa oli tilaa kuvausryhmän maskoteille Nirpulle ja Papullekin, jotka uskollisesti hengailivat koko reissun ongelmitta mukana. Mitä nyt muutama ihminen Kokkolassa vaihtoi kadun puolta vastaan tullessaan. Kissaihmisiä arvelen.

Saapa nähdä vetäisisikö sitä seuraavaksi punaista pipoa päähän ja suuntaisi taas rantsulle seikkailemaan kaikkien kaupunkien ihmisvilinän sijasta, rauhaan ja hiljaisuuteen. Sitä täällä riittää.

Piiiis mä-än!