Heibet! Loppuloma meni ihan pihalla ollessa. Varmaan kaikilla muillakin, helteen hemmotellessa niitä, jotka siitä pitävät ja tuskaisena kiemurrellessa niillä, jotka siitä vähemmän välittävät. Saaren sisäosissa on monesti kuuma ja kun vilvoitusta haluaa, otetaan suunta meren rantaan. Parina päivänä yllätys olikin suuri, kun lämpötila vain nousi ja nousi, mitä lähemmäs rantsua päästiin. Joskus on näköjään näinkin. Iltauinti kuitenkin virkistää kummasti...
Valkeet juhlat
Hippimeininkiä keskellä päivää, valtavasti hyvää ruokaa ja paljon juomaa tarjoiltiin Ojakylän Valkeissa juhlissa. Monikymmenpäinen osallistujajoukko nautti kauniista kesäpäivästä ja koko porukka osallistui ryhmissä paikanpäällä suunniteltuihin teatteriesityksiin.
Ensin suoritettiin nopea käsikirjoitus, harjoittelu ja sitten esitys, muiden ryhmien toimiessa yleisönä. Raati valitsi voittajan ja kaikki olivat kyllä loistavia. Lisäksi oli muotinäytöstä, lausuntaa, arvontaa, laulua ja ennustajaeukkokin. Lapset pelasivat kymmentä tikkua laudalla. Ei kai tämmöstä ookaan oikeesti. On kyl.
Beach by night
Siitä se ajatus sitten lähti. Päiväuinnille rannalle, jossa ei yleensä ole ristin sielua. Harvoin törmää keneenkään ja eipä ihme, rantaa on loputtomiin ja perille pääsemiseksi on ajeltava maastoautoteitä, joiden olemassa oloa varjellaan suurena salaisuutena. Tieto periytyy sukupolvelta toiselle mutta etsivä löytää ja kun vinkki oli olemassa, niin itsekin tuon salareitin mysteerin avasin viime syksynä. Luin varulta ensin Da Vinci koodin kahteen kertaan.
Ei siis tarvitse kiivetä vuorille etsimään paikkaa missä voi kuulla tuulen puhuttelevan ja horisontin kaukaisuuden kertovan omien mahdollisten ongelmien vähäpätöisyyden. Maailma on iso, ihminen pieni. Meri on suuri ja täynnä kaikensorttisia eläviä.
Meillä oli suurimmalla osalla loman puitteissa viimeisiä mahdollisuuksia toteuttaa yöretki hiekkadyyneillä ja päiväretki vaihtui yöretkeksi pienellä tetsaamisella, hakemalla kahden auton voimalla kaikki tarvittavat varusteet. Naisilla oli tavaraa viikoksi ja miehillä hyvä kuin pyyhe mukana. Tietty kaikki tarvittavat kokkausvälineet, joista ammattikokitkin olisivat olleet kateellisia. Ruokavastaava teki sellaista gourmeeta, että olisi kelvannut kenelle tahansa aristokraatille. Paistoimme miehissä myös perinteistä makkaraa.
Ja se merivesi! Miten lämmintä linnunmaitoa se olikin, snorklausta ja yöuintia. Teltat pystytettiin kaiken varalta mutta eipä sitä malttanut sisätiloissa elbasta, vaan ihan rantahiekalla pötköttäen, katsellen kuun ja auringon kisailua taivaalla.
Teatterifestivaalit
Rannalta lähdettiin sitten melko suoraan, omassa sängyssä katseltujen lyhyiden painajaisten kautta, Hailuodon teatterifestivaaleille. Valtavasta väsymyksestä huolimatta aika liiti kuin siivillä ”Jäniksen vuosi” –näytöksessä mutta sitten iski väsy. Oli pakko huilata saman iltaiset ”Varjoteatterifestivaalit” mutta jo seuraavana iltana ”Robin Hoodin” jälkeen jaksoimme pyöräillä 7 km bilepaikalle.
Jälleen kerran loistavaa ruokaa ja juomaa sekä seuraa. Oli saunomista, paljua ja sitten ryhmäteatteria nopealla suunnittelulla. Mahtavat esitykset ja biletystä mitä ihmeellisimpien hahmojen kanssa. Kaikille tuli uusi nimi ja omavalintainen ego jo sisään tullessa. Perfomancea jatkui kuulemma vielä lähdettyämme aamu yhdeksään saakka. Siinä varjotkin lyhenivät auringon paistaessa mutta pirteää porukkaa kuitenkin jo iltapäivästä mukavien juhlien jälkeen.
Sunnuntaina he lepäsivät. Maanantaina alkaisi duuni…
Hailuoto – Raahe – Kokkola - Pietarsaari akselilla vietettiin kolmen päivän kuvauskeikka enemmän ja vähemmän sateisessa kelissä. Se oli kuin lekalla päähän suoraan lomilta arkeen. Herätykset aamuviideltä ja iltakymmeneltä unta kugelschreibeniin.
Matkalla näin viiden tähden leirintäalueen, missä ei aikataulu antanut mahdollisuutta yöpyä. Sen sijaan tuli nukuttua semmoisessa kanakopissa, että aamulla piti kiekua suoraa huutoa: ”Oi miksi – oi miksi?!! Ymmärrän nyt hieman paremmin Noki-kukkoakin.
Onneksi yhdessä hotellissa oli tilaa kuvausryhmän maskoteille Nirpulle ja Papullekin, jotka uskollisesti hengailivat koko reissun ongelmitta mukana. Mitä nyt muutama ihminen Kokkolassa vaihtoi kadun puolta vastaan tullessaan. Kissaihmisiä arvelen.
Saapa nähdä vetäisisikö sitä seuraavaksi punaista pipoa päähän ja suuntaisi taas rantsulle seikkailemaan kaikkien kaupunkien ihmisvilinän sijasta, rauhaan ja hiljaisuuteen. Sitä täällä riittää.
Piiiis mä-än!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti