tiistai 12. lokakuuta 2010

Auki on!

Ensimmäinen arkipäivä ravintolassa takana ja paperihommien teon lomassa käydään täällä  Perämeren säässäkin. Ette muuten usko, sisämaan asukkaat, miten voi tuuli olla purevaa. Pukeutumalla oikein, se ei haittaa mutta on todellakin erilaista kuin keskimaassa (Huom/obs. kirjoitettu pienellä). Jos, vaikka takapihalla takin avaisi, lentäisi Maija Poppasen tavoin uusiin seikkailuihin. Meri- ja maatuuli on nyt jotenkin sekaisin ja pohjoisesta tuulee noin 29-32m/sek puuskissa. Räntää vaakatasossa ja osa pihasta on jo valkeana, ei siis sula heti maahan osuessaan. No sitten asiaan.

Hyvässä välivaiheessa ollaan ja tukikohtabaari on siis avattu. Viikonloppuna oli jopa pakko käännyttää ihmisiä ovelta pois, kun oli niin täyttä baarissa. Nolotti, kun eihän tämmmöistä tapahdu Hailuodossa normisti. Avajaispäivänä vain. Häiritsevästi käyttäytyviä tai humalaisia henkilöitä nolla!!! Artisti, Olavi Goblin loi käsin kosketeltavaa tunnelmaa. Yhteys yleisöön oli kuin juurella ja sienien rihmastolla - symbioosi. Voin suositella tätä artistia! Koskettava tulkintaa omista sävellyksistä.

Tässä alla kuvia uudesta matkailukohteesta Hailuodossa, josta voit lähteä täysin vatsoin  luontoretkelle ohjeistettuna ja omatoimisesti jo nyt tai oppaan kanssa viimeistään vuodenvaihteen jälkeen. Toisaalta, monikaan ei ole halunnut lähteä Haikusta mihinkään, kun fiilis on jo niin hyvä ja haikuja pukkaa, vaikka istuskelee vaan. Kannustamme silti kiertämään muutaman kohteen ja palaamaan meille sopimuksen mukaan tai muille saaren elämys-, ravitsemus- ja majoituspalveluja tarjoavien yrityksien tiloihin.

Haiku Facebookissa:

http://www.facebook.com/?sk=ff&ap=1#!/group.php?gid=136764706369752

Tässä myös kuvia uudesta ravintolasta: Asiakkaat ovat pitäneet ja kehuneet!

"Kun astui ovesta, tuli kuin toiseen maailmaan - ei tämmöistä ole Hailuodossa koskaan ollut, eikä oikein osaa sijoittaa näkemäänsä mihinkään. Tunnelmaa jo päiväsaikaan."

"Tulee mieleen tarina Narniasta, kun astuu komeron ovesta sisään on ihan eri maailmassa ja ajantaju katoaa.."

Kiva kuulla , kiitos palautteen antajille.. saimme myös haikuja kopallisen, voittajahaiku päätetään pian.





Olohuoneesta ikkuna baariin.

Olisi INNO ihmeissään, jos tietäsi...

Pienessä tilassa on tunnelmaa. Taka-alalla olohuone.

Paneelikeskutelu, stand up, runon lausuntaa tai ihn mitä vaan sopii toivoa. Me järjestämme.
eel





Haiku toivottaa hyvää yötä, god natt!

tiistai 5. lokakuuta 2010

4 päivää saranatestiin.

On remonttihaalarini haaroista ratkeneet...

Tänään aamulla heräsin  QWERTY ja pari muuta kirjainta otsallani peilikuvana lukien. Nenä oli painanut monta tuntia pelkkää ZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZ.... saako työpaikalla nukkumisesta palkkaa, jos samalla tuottaa sisältöä vaikkakin hieman yksitoikkoista?


Remontti etenee ja aloituspäivä on nyt siiretty tulevalle lauantaille. Minäkin pystyn jo hyväksymään tosiasiat, enkä elättele enää lapsenuskoisia toiveita kuin juurikin tuosta, ihan ehdottomasti viimeisestä dead linesta. Vanha tiski purettiin ja uuden levyt saapuvat vasta huomenna puolilta päivin. Luvassa on tiilenpäiden halkomista ja pöytälevyn käsittelyä. Muurausta ja lakkausta. Hanat päästään asentamaan keskiviikkona ja uudet kylmäkaapit saapunevat torstaina. Lievästi kyllä jännittää. Onneksi meillä on jo jääkaappilämpötila ja allekin ihan pihalla.

Näissä kuvissa ei vielä näy, että kaikki maalaukset on jo suoritettu. Parkettia on asennettu yli puoleen väliin. Esiintyjälava listoja vaille valmis. Paljon on taas saatu aikaan ja onneksi joku muisti, että tavaratilauksetkin on tehtävä. Kaipa sitä jotain myytävääkin tarvitaan. No, olutta ainakin, sidukkaa, mitä näitä nyt on ja sitä ruokaa tietty.

Luvassa on ainakin terveystarkastajan käynti heti avajaispäivänä, hyvä homma, niin voidaan käydä läpi suunnitelmia. Huono homma, jos jotain todella tärkeää olisi vialla tai unohtunut. Olisihan se unohtumaton mainos: ravinteli suljettu avajaispäivänä terveystarkastajan toimesta kirjoittaa sanomalehti Kaleva ja jatkaa, kylän raitti oli hiljianen, vain tervetuloa uudelleen -kyltti ovessa hiljaa tuulessa heijaten. Emme tavoittaneet omistajaa, jonka kuulopuheiden mukaan arvellaan lomailevan Tahitilla tai Ranualla. No ei kai meillä nyt sillai asiat ole hoidettuna, eihän?... Ranualle vois kyllä lähteä...

Siikamarkkinat lähestyy kuin vastaantulijan ajovalot. Sokaisee liian pitkään ja sit se menee ohi. Meillä on Siikamarkkinatyöryhmässä vielä paljon tehtävää ja talkooväkeä tarvittaisiin sinnekin. Olishan tässä yllin kyllin ihan omiakin hommia. Onneksi meillä on niin hyvä tiimi ja oikeat rengasvalinnat ja sponsorit, että kyllä me voitosta taistellaan, jos vain laitteet pelaa.

No, hei, elämä on kivaa, on tekemistä ja aina oppii jotain. Huomenna muuraan ihan itse berliinin muurin pienosmallin, enkä koskaan ole kokeillut edes muurauslastaa räpylääni. Ai saakeli, se betonimylly! Mitäs kello repii?!..........

Perämeri vaikenee, eikä näistä sitten puhuta.

perjantai 1. lokakuuta 2010

Haikuja tehdään, tehdään haikuja!

Oho!

Menipäs viikot aika nopsaan, useampikin. Se lähti se ajatus siinä kesän lopuilla, elokuun alussa ja nyt ollaan sitten tultu tähän. On välissä nukuttukin muutama tunti...


Jep! Jotenkin se vaan loksahti kohdalleen, kaikkien suunniteltujen ja suuren osan tulevaisuuteen sijoittuvien unelmien kanssa. Joku sanoisi, että lähti lapasesta mutta minä ajattelen, että asiat vain tapahtuivat nopeammin kuin oletin. Eikä juuri sen mutkan kautta mitä oli itse miettinyt, vaan nopeammmin, oikoreittiä.

Tohtorin tutkintoa vastaava määrä paperitöitä on takana. Sopimuksia, suunnitelmia ja hakemuksia, selostuksia ja aivan kaikkea mitä virkamiehet voivatkaan vaatia. Uuden opiskelua, suoraan teoriasta käytäntöön. Luulin silloin, että näiden paperitöiden tekeminen oli rankkaa, kun väkersin niitä yötä päivää. Nyt tiedän, että 17 h päivässä remonttia, puhelimen soidessa tauotta ja vieläkin paperihommia yhtä aikaa, on käsittämättömän paljon rankempaa. Mutta niin antoisaa, en siis valita, vaan puhkun intoa!!

Teemme liiketoiminnallemme tukikohdan, avaamme kahvila-ravintolan!! Ei sinänsä mitenkään uusi ajatus tuo baari mutta eipä siinä vielä kaikki. Sopimus- ja lupaviidakon keskeltä alkaa pikku hiljaa hahmottua paikka, josta käsin toimimme. Tässä lähtötilanne.





Ja tässä keskeneräistä jälkeä, hyvää vauhtia valmistuvaa Cafe Bar Haikua. Aloitimme remontin  maanantaina 27.9. ja tavoitteena oli avata jo lauantaina. Sain kyllä hyviä vinkkejä ammattilaisilta ravintoloitsijoilta, ettei kaikki mene aina niinkuin elokuvissa. Pyh. Tottakai menee! Ei muuten näköjään mene...



Tässä esiintyjälava torstaina. Melko karua. Tuohon vielä soittimia voi tuoda mutta ihan hyvällä mallilla kuitenkin. On siinä sentään runkoa jo!
 
 
 Talkooporukka (kiitos teille!) on onneksi ilta toisensa jälkeen touhunnut hiki päässä,hioen, teipaten, ja maalaten kattoa, seiniä ja itseäänkin. Mulla on menossa jo kolmannet pyhävaatteet maaliroiskeissaan mökkikamppeiksi.

Hallitua väriloistoa tulossa ja rahaa palaa. Jokseenkin kallista tämä remontointi vaikka kuinka budjetoi ja laskee ennakkoon, on aina se sattumasektori, mihin se osoitin napsahtaa ja kalliisti. Alla kuvassa baaritiski, mikä mm. on huomenna käsittelyssä. Saha ja jos ei pure niin Andy - se räjäyttää liian pois!


Juu, eipä arvostella siellä keskeneräistä tekelettä, vaan maltetaan odotella valmista. Sitten saa heittää kritiikkiä tai kehuja. Se on aina tervetullutta. On sitä jo tullutkin ja kiitos siitä, rehellisestä palautteesta!




Kaiken remontin keskeltä on jo myyty Veikkauksen palveluja parikin päivää. Pitäähän ne palvelut säilyttää! Ensimmäisen  päivän järkytyksen jälkeen on silti toivonut, että jotenkin voisimme avata jo lauantaina, perhana, pakko nyt myöntää, ettei se taida onnistua. Realismi pukkaa kehiin ja lähtee siitä, että ensi viikon keskiviikkona voi asiakkaamme luoda omat haikunsa uudessa miljöössä. Cafe Bar Haikussa.

Nyt laskujonon ensimmäisen kimppuun ja vähän kupeelleen, aamulla on taas uusi, hieno päivä jatkaa duunia. Sitähän riittää. Meillä on täällä 9.-10. lokakuuta valtavan upea merihenkinen markkinatapahtuma saaren läntisessä kärjessä, jota on vietettu jo 18. kertaa nimellä; Hailuodon Siikamarkkinat. Olisiko yllätys, jos olisin mukana myös tässä työryhmässä?!! Kannattaa tulla muuten kauempaakin paikalle!

Silloin myös Haiku on auki. Tee oma haikusi!

Punainen viiva
taivaalle maalatuna
keltainen vilja

Hyvää yötä tai huomenta.

Perämeri vaikenee.